

Kuopion Tanhuujat ry on kansantansseja harrastava erikoisseura, joka on perustettu 13.10.1962. Seuran perustajajäsenet olivat Martti Vanhapelto, Raimo Holopainen, Rauha Nykänen, Rauha Leskinen ja Raimo Huttunen. Ensimmäinen yleinen kokous järjestettiin 13.1.1963, jossa hyväksyttiin seuran säännöt.
Toimintamme keskittyy suomalaisiin kansantansseihin, leikkeihin ja musiikkiin. Lisäksi vaalimme kansallispukuperinteitä. Seuralla on yli 200 kansallispuvun puvusto, josta saat vuokrapukuja mm. erilaisiin juhliin.
Seurassamme on esiintyviä aikuis-, nuoriso- ja lapsiryhmiä.
Aikuisryhmä Kasareikka on vieraillut Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa. Myös osa lapsiryhmistä on esiintynyt ulkomailla. Vuonna 2011 seuramme aikuisryhmät osallistuivat Prague Folklore Days festivaaleille heinäkuussa. Säestäjänä mukana oli laulu- ja soitinyhtye Tuulesta viis.
Vuosi 2012 tuleekin olemaan Kuopion Tanhuujille tärkeä juhlavuosi. Seura täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Folklandia 13-14.1.2012. Risteily avaa Kuopion Tanhuujien 50v. juhlavuoden. Folklandialla on esiintymässä tänä vuonna monia savolaisia laulu- ja tanssiryhmiä. Myös Kasareikka on mukana esiintyjäkaartissa.
Kuopion korttelimuseolla on avoinna kansallispukunäyttely 26.5.-18.11.2012. Myös korttelimuseo viettää juhlavuottaan 2012. Se täyttää 26.5. 30 vuotta. Vapaa pääsy.
Kesällä sunnuntai-iltapäivisin korttelimuseolla päästään myös nauttimaan pelimannimusiikista, yhteislauluista ja kansantanssista.
5.8 kansallispukupiknik.
50v. Pääjuhlaa vietetään 13.10.2012.









